Sivut

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pohjanoteerauksia ja mitaleja

Lauantailta ennen radan alkua...

Viikonloppu ei ihan mennyt suunitelien mukaan, tai paremminkin toiveiden mukaan. Olivia kyllä suoritti kaikki liikkeet ja oli ihan hyvä ratsastaa. Tosin viikonlopulta ei käteen jäännyt kuin yksi ruusuke ja mitali.

Lauantaina oli alueen juniorimestaruusluokka, se kisattiin aluekilpailuissa helppona A:na. Kun minulla ei ollut mahdollisuutta mennä kuin vain yksi luokka tuona päivänä, verryttelin Olivian kunnolla. Vaikka verryttelin todella kauan, Olivia kuumui silti liikaa ja jännittyi radalla. Loppurataa kohden se meni vain enemmän kierroksille ja sulkeutui omaan tilaansa, samalla jääden enemmän phkeen taakse. Sain kuin sainin silti 52% ja risat päälle. Eipä tarvinnut ihan hirvittävästi hävetä sitäkään rataa, sillä pääsin sentään läpi.







Sunnuntaina sitten ei mennytkään niin huonosti. Tosin myös silloin verryttelin kauan, vaikka edessä olkin kaksi rataa. Enimmäisessä radassa annoin Olivian edetä vähän pitempänä ja omassa tahdissaan. Tällä ratsastuksella tuli 57% ja rapiat, sekä seuran juniorimestaruus kultaa. Seuraavaksi ratsastin helpon A:n ja sain siitä myös 58% ja risat vielä päälle, mihin olin tyytyväinen lauantaisen jälkeen...



maanantai 8. syyskuuta 2014

Nyt

Vihdoin syksy yrttää tulla ja puissakin ovat lehdet kellastuneet. Silti vielä kesä nostaa nokkaansa, minkä johdosta saamme nauttia vielä lämpimistä säistä. Kohta kuitenkin alkaa kunnolla loimittaminen, sekä kaivetaan klipperit esiin ja talvikarva saa lähteä. Unohtamatta tietenkään omaa toppauumista; toppa- ja untuvatakit saa kaivaa esiin ja sujauttaa pipon syvälle päähän ennen tallille menoa. Unohtamatta jäätyneitä varpaita, korvalehtiä taikka sormia... No nautittavaa onneksi riittää vielä ennen noita kylmiä pakkasia ja paksuja nietoksia. :D


Pitkään aikaan en olekkaan kirjoitellut tänne, mutta nyt on aivan pakko. En nimittäin pysty olemaan näpyttelemättä tänne infoa tulevista tapahtumista. Kisoja ja valmennuksia on tulossa.

Kävimme toki vielä kesälomalla Killerissä kisoissa, missä ratsastin taas helpon B:n ja A:n, tosin kehumista ei ollut. Ihan hyvin meni; mutta kotiin tultiin ilman rusetteja... Hauska ja kokemusrikas matka se kuitenkin oli. Tätä ennen kävimme myös pyörähtämässä Pyyrylan kisoissa ja sieltä A:sta saimmekin kolmannen sijan ja hienon riimun (mitä Olivia käyttääkin joka päivä), vaikka omassa ratsastuksessa ei ollutkaan kehumista.

Ensimmäiset ompelemani letit Killerissä.
Nyt tulevana viikonloppuna on kaksipäiväisetkisat, missä ratkotaan seuran ja alueen juniorimestaruus, sitä varten olemmekin treenanneet nyt muutaman viikon jo. Odotan innolla tätä kaksipäiväistä viikonloppua ja saan tietää samalla miten Olivian hermot kestävät kaksi päivää kilparatoja.
Kun tästä selvitään ei juhlille ole paljon aikaa, sillä seuraavana viikonloppuna koittaa katsastukset Ypäjällä. Sinne lähdemme jo perjantaina ja olemme siellä koko viikonlopun. Ilmaiseksi kun paikkoja valmennusrenkaaseen ei jaeta, pitää tuolloin onnistua ratsastamaan hyvin.

Niistä kirjoittelen paremmala ajalla sitten enemmän ja kerron tarkemmin kommelluksista kaikkialla. Tämä oli vain tälläinen nopea katsaus taas ajantasalle. :)

Helppo A:2