Sivut

maanantai 8. syyskuuta 2014

Nyt

Vihdoin syksy yrttää tulla ja puissakin ovat lehdet kellastuneet. Silti vielä kesä nostaa nokkaansa, minkä johdosta saamme nauttia vielä lämpimistä säistä. Kohta kuitenkin alkaa kunnolla loimittaminen, sekä kaivetaan klipperit esiin ja talvikarva saa lähteä. Unohtamatta tietenkään omaa toppauumista; toppa- ja untuvatakit saa kaivaa esiin ja sujauttaa pipon syvälle päähän ennen tallille menoa. Unohtamatta jäätyneitä varpaita, korvalehtiä taikka sormia... No nautittavaa onneksi riittää vielä ennen noita kylmiä pakkasia ja paksuja nietoksia. :D


Pitkään aikaan en olekkaan kirjoitellut tänne, mutta nyt on aivan pakko. En nimittäin pysty olemaan näpyttelemättä tänne infoa tulevista tapahtumista. Kisoja ja valmennuksia on tulossa.

Kävimme toki vielä kesälomalla Killerissä kisoissa, missä ratsastin taas helpon B:n ja A:n, tosin kehumista ei ollut. Ihan hyvin meni; mutta kotiin tultiin ilman rusetteja... Hauska ja kokemusrikas matka se kuitenkin oli. Tätä ennen kävimme myös pyörähtämässä Pyyrylan kisoissa ja sieltä A:sta saimmekin kolmannen sijan ja hienon riimun (mitä Olivia käyttääkin joka päivä), vaikka omassa ratsastuksessa ei ollutkaan kehumista.

Ensimmäiset ompelemani letit Killerissä.
Nyt tulevana viikonloppuna on kaksipäiväisetkisat, missä ratkotaan seuran ja alueen juniorimestaruus, sitä varten olemmekin treenanneet nyt muutaman viikon jo. Odotan innolla tätä kaksipäiväistä viikonloppua ja saan tietää samalla miten Olivian hermot kestävät kaksi päivää kilparatoja.
Kun tästä selvitään ei juhlille ole paljon aikaa, sillä seuraavana viikonloppuna koittaa katsastukset Ypäjällä. Sinne lähdemme jo perjantaina ja olemme siellä koko viikonlopun. Ilmaiseksi kun paikkoja valmennusrenkaaseen ei jaeta, pitää tuolloin onnistua ratsastamaan hyvin.

Niistä kirjoittelen paremmala ajalla sitten enemmän ja kerron tarkemmin kommelluksista kaikkialla. Tämä oli vain tälläinen nopea katsaus taas ajantasalle. :)

Helppo A:2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti